Oulun Ylioppilasteatteri palaa raikkaasti menneisyyteen – ensikertalaiset tarttuivat innolla 60-luvun näytelmään

Tuula Hiltunen työryhmineen käsikirjoitti näytelmän Oulun Ylioppilasteatterin lavalle 1968. Aika ja opiskelijapiirit olivat vahvasti politisoituneita, jopa vallankumouksellisia. Vaikka ajat ovat muuttuneet, ohjaaja Emilia Siponen löysi tekstistä yllättäviäkin yhteyksiä tähän päivään. 

“Lähdin OYT:n arkistoon selaamaan kansioita ja etsimään näytelmää. Vanhat näytelmät vaikuttivat kiinnostavilta ja pian tuli ajatus, että mitä vanhempi, sitä parempi.” 

“Löysin nämä kellastuneet lehdet ja näytelmän nimi oli niin hauska, että se houkutteli avaamaan kansion ja lukemaan tekstin.” 

“Kun luin hauskasti ja vanhalla suomen kielellä kirjoitettua dialogia, heti nappasi ja näin jo mielessäni näytelmän”, Siponen kertoo näytelmän valinnasta. 

Ohjaajan ajatuksena oli myös, että näytelmän pitää olla ytimekäs. Koska lavalla on ensikertalaisia ja uusia tekijöitä, näytelmä ei voi olla kovin pitkä.

Ajattomia teemoja 

Siponen kertoo, että hän ei halunnut lähteä modernisoimaan 60-luvun näytelmää. Teksti on sanasta sanaan sama kuin kantaesityksessä. Puvustus ja lavastus ovat myös kuin suoraan 60-luvulta. 

“Halusin sukeltaa siihen aikaan ja mietin niitä henkilöitä, jotka tekivät näytelmän aikanaan. Eletään sitä aikaa ja tuodaan lavalle ehkä vähän romantisoitu kuva 60- luvusta.” 

Siponen ja pääosaa näyttelevä Siri Kerola kertovat, että tilanne on nyt yllättävänkin samankaltainen kuin 1960-luvulla.  

“Televisiot olivat juuri saapuneet koteihin ja Vietnamin sota tuli ihan uudella tavalla silmille. Nythän sotaa tulee koko ajan joka tuutista.” 

Yksi näytelmän teemoista on konfliktit sukupolvien välillä. Siponen kertoo, että sekään asia ei ole muuttunut muutamassa vuosikymmenessä.

“60-luvulla katsottiin tyrmistyneenä nuorten liian lyhyitä mekkoja. Nykyisin vanhemmat  ihmiset paheksuvat samaan tapaan, kun nuorilla on talvipakkasella napa ja nilkat  paljaana”, Siponen pohtii. 

Yhdessä rakentaen 

Nuorista näyttelijöistä välittyy innostus ja ilo teatterin tekemiseen. Näytelmää on harjoiteltu syksystä lähtien hyvässä hengessä. Siri Kerola kertoo, että näyttelijöillä oli  suhteellisen vapaat kädet hahmojen luomisessa. 

“Lähdimme kehittämään hahmoja siltä pohjalta, mitä niistä tulee itsellä ensimmäiseksi mieleen. Emilia ohjasi suunnan ja ideoimme yhdessä.” 

“Meillä oli ihan sellaisia harjoituksia, että keskustelimme ja rakensimme roolia. Mietimme, mitä hahmon menneisyydessä on tapahtunut, mistä se on tullut ja mistä se  tykkää”, Siponen lisää. 

Siponen kehuu, että heillä on todella hyvä porukka kasassa. Kaikki näyttelijät ovat ensikertalaisia Oulun Ylioppilasteatterissa. 

“Jotkut ovat näytelleet edellisen kerran alakoulussa, ja toisilla on harrastajateatterista enemmän kokemusta.” 

Uusien näyttelijöiden esitykset kannustavat mukaan ylioppilasteatterin toimintaan.  Kerola on yksi niistä, jotka ovat harrastaneet teatteria pidempään.  

“Jos tulee mielenkiintoisia prokkiksia eteen, lähden mielelläni toistekin mukaan”, Kerola sanoo. 

---